OkuFestin iltabileet on Vanhalla Pajalla ja pääesiintyjänä on Osmo´s Cosmos. Osmo’s Cosmos on suomalainen yhtye, joka soittaa glam rock-hengessä pääosin 1970-, 1980- ja 1990-luvun ulkomaisia ja kotimaisia hittejä.
Tuorein albumi ”Half ’N’ Half” on vuodelta 2021, jossa puolet on omia kappaleita ja puolet cover-versioita. Levyltä oma biisi ”Hauskaa” valittiin samana vuonna ilmestyneen Renny Harlinin ja Markus Selinin ”Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily” -elokuvan tunnusbiisiksi. Vuonna 2022 Osmo’s Cosmos teki Suomen jääkiekkomaajoukkue Leijonille tsemppibiisin ”Voimaa”, josta julkaistiin myös englanninkielinen versio ”Power”. Biisit löytyvät videona bändin YouTube Osmo’s-TV -kanavalta, josta löytyy myös bändin muu videotuotanto.
Yhtyeen perustajajäsenet Pete Kiisseli ja Ville Soininen omistavat vuonna 1987 perustetun musiikkialan tuotantoyhtiö Music-Bros Ay:n, joka hoitaa Osmo’s Cosmoksen keikkamyynnin sekä ääni- ja videotuotannon.
OkuFestin iltabileet missä Osmo´s Cosmos esiintyy on ravintola Vanhassa Pajassa la 15.6.2024. Liput 15€/hlö, ennakkolippuja saa jo Hotelli Kummusta. Koko OkuFestin ohjelman löydät tästä linkistä.